Phlomis russeliana

Anatolianpaloyrtti taitaa olla sen suomenkielinen nimi. Laji kuuluu noin sadan lajin kasvisukuun. Välimeren seudulta peräisin oleva kasvi on harvoin viljelty meillä. Taimia oli joitakin vuosia sitten myynnissä Plantagenissa, mutta ilmeisesti suosio ei ollut kovin suuri koska taimia myytiin alkusyksystä melkoinen määrä alennettuun hintaan. Tätä lukuunottamatta en ole tavannut kasvia myynnissä Suomessa, eikä kasvia näytä olevan isompien taimistojen hinnastoissa. Harmi! Kukkiessaan se ei kenties vedä vertoja pioneihin, mutta viljelyarvoinen tämä ehdottomasti on!

Eteläisestä alkuperästään huolimatta kasvi näyttää jo usemman vuoden kokemuksen perusteella pärjäävän mainiosti Suomen etelärannikon oloissa. Takana on kovia, lumirikkaita ja märkiä, lumettomia talvia. Sateisia kesiä ja kovia helteitä. Uskoisin että lajin viljely pohjoisempanakin onnistuu ongelmitta. Laji on aurinkoisten paikkojen kasvi, mutta koko aamupäivä varjossa ei näytä haittaavan sitä. Kuivempikin paikka käy, mutta suosittelen kuitenkin normaali puutarhamaa. Isot lehdet kyllä lerpahtavat jos maa kuivuu. Talvimärkyyden kanssa on varmaan syytä olla varuillan ja huolehtia siitä että maa on riittävän läpäisevä.

Kasvi tuottaa muhkean lehtipehkon joka peittää maan hyvin heti alkukesästä. Suuret lehdet voidaan sommittelumielessä verrata kuunliljoihin, joiden pyöreähköt isot lehdet antavat vaihtelua istutuksissa. Anatolianpaloyrtillä on myös isot, pyöreähköt lehdet ja eroaa siten keskivertoperennasta. Lehtiä peittää ohut "karvoitus" joka antaa lehdille mattvärisen vihreän pinnan (alapuoli toki hieman harmahtava). Lehtipehko talvehtii osittain vihreänä, mutta suomalaisen talven jälkeen se on yleensä melko kamalan näköinen. Ei huolta! Uutta kasvustoa puskee maasta heti kun säät lämpeävät ja silloin on hyvä aika leikata pois kärsineitä, kuivuneita lehtiä. Lehtipehko muodostaa noin 30-40 cm korkean kasvuston. Kasvuston seasta työntyvät kukkavarret kohoavat lähes metrin korkeuteen. Kasvi kukkii keskikesällä heinäkuussa. Oman kokemukseni perusteella kasvi voi vaatia useampi vuosi ennen kuin se kukkii kunnolla. Alkuvuosina tuli vain jokunen kukkavarsi. Sopiva istutusetäisyys on reilu 50 cm. Kukinnan jälkeen kukinnot kuivuvat ja pysyvät koristeellisina ensi kevääseen asti. Sade ja kova tuuli ei näytä vaikuttavaan jykevään kasviin.

Miksi siis käyttää anatolianpaloyrttiä? Muhkea, maata peittävä lehtipehko, mielenkiintoisen näköiset kukinnot, sekä ryhti joka pysyy kunnes lumi peittää maan.

Vaaleankeltaiset kukinnot

Lehtipehko sateessa.