Phlomis russeliana

Anatolianpaloyrtti taitaa olla sen suomenkielinen nimi. Laji kuuluu noin sadan lajin kasvisukuun. Välimeren seudulta peräisin oleva kasvi on harvoin viljelty meillä. Taimia oli joitakin vuosia sitten myynnissä Plantagenissa, mutta ilmeisesti suosio ei ollut kovin suuri koska taimia myytiin alkusyksystä melkoinen määrä alennettuun hintaan. Tätä lukuunottamatta en ole tavannut kasvia myynnissä Suomessa, eikä kasvia näytä olevan isompien taimistojen hinnastoissa. Harmi! Kukkiessaan se ei kenties vedä vertoja pioneihin, mutta viljelyarvoinen tämä ehdottomasti on!

Eteläisestä alkuperästään huolimatta kasvi näyttää jo usemman vuoden kokemuksen perusteella pärjäävän mainiosti Suomen etelärannikon oloissa. Takana on kovia, lumirikkaita ja märkiä, lumettomia talvia. Sateisia kesiä ja kovia helteitä. Uskoisin että lajin viljely pohjoisempanakin onnistuu ongelmitta. Laji on aurinkoisten paikkojen kasvi, mutta koko aamupäivä varjossa ei näytä haittaavan sitä. Kuivempikin paikka käy, mutta suosittelen kuitenkin normaali puutarhamaa. Isot lehdet kyllä lerpahtavat jos maa kuivuu. Talvimärkyyden kanssa on varmaan syytä olla varuillan ja huolehtia siitä että maa on riittävän läpäisevä.

Kasvi tuottaa muhkean lehtipehkon joka peittää maan hyvin heti alkukesästä. Suuret lehdet voidaan sommittelumielessä verrata kuunliljoihin, joiden pyöreähköt isot lehdet antavat vaihtelua istutuksissa. Anatolianpaloyrtillä on myös isot, pyöreähköt lehdet ja eroaa siten keskivertoperennasta. Lehtiä peittää ohut "karvoitus" joka antaa lehdille mattvärisen vihreän pinnan (alapuoli toki hieman harmahtava). Lehtipehko talvehtii osittain vihreänä, mutta suomalaisen talven jälkeen se on yleensä melko kamalan näköinen. Ei huolta! Uutta kasvustoa puskee maasta heti kun säät lämpeävät ja silloin on hyvä aika leikata pois kärsineitä, kuivuneita lehtiä. Lehtipehko muodostaa noin 30-40 cm korkean kasvuston. Kasvuston seasta työntyvät kukkavarret kohoavat lähes metrin korkeuteen. Kasvi kukkii keskikesällä heinäkuussa. Oman kokemukseni perusteella kasvi voi vaatia useampi vuosi ennen kuin se kukkii kunnolla. Alkuvuosina tuli vain jokunen kukkavarsi. Sopiva istutusetäisyys on reilu 50 cm. Kukinnan jälkeen kukinnot kuivuvat ja pysyvät koristeellisina ensi kevääseen asti. Sade ja kova tuuli ei näytä vaikuttavaan jykevään kasviin.

Miksi siis käyttää anatolianpaloyrttiä? Muhkea, maata peittävä lehtipehko, mielenkiintoisen näköiset kukinnot, sekä ryhti joka pysyy kunnes lumi peittää maan.

Vaaleankeltaiset kukinnot

Lehtipehko sateessa.

Koristeheinät Osa 2 (Kastikat)

"Gräser sind das Haar der Mutter Erde" toteaa saksalainen Karl Foerster, jota voidaan pitää koristeheinien isänä. Tämän ansiokkaan herrasmiehen mukaan on nimetty useampi koristeheinälajike, joiden joukosta tunnetuin on ehkä koristekastikka Calamagrostis x acutiflora 'Karl Foerster'. On varsin sopivaa ajatella että heinät olisivat luontoäidin hiuksia ja erityisen sopivalta tämä ilmaisu tuntuu kun tarkastelee isompi istutusryhmä koristekastikkaa, pitkine korsineen, jotka kevyesti huojuu tuulen mukana.

Kastikoita (Calamagrostis -lajeja) on viljelyssä useampia laji, joista koristekastikka Calamagrostis x acutiflora on ehdottomasti yleisin. Lajia (tai itseasiassa risteymä) käytetään maailmalla paljon. Suomessa luonnollisesti vähän. Chicago botanic gardenin massaistutus tai lukuisat preeriatyyppiset puutarhat ympäri Europpaa osoittavat kasvin käyttökelpoisuutta. Ja mitä parasta, se vihtyy aivan mainiosti myös meillä Suomessa. Onhan se kuitenkin kahden luonnonvaraisen lajimme risteymä (C. arundinacea x C. epigejos).

Kasvuunlähtö tapahtuu aikaisin keväällä ja varttunut kasviyksilö muodostaa jo varhain komean lehtimättään. Kukinta alkaa maan eteläosissa Juhannuksen jälkeen, säästä riippuen. Esim. tänä vuonna 15.7 kukkatähkät ovat edelleen kiinni, eikä kukinta ole vielä täydessä vauhdissa! Kukinnan aikana tähkä avautuu ja ruohomättään korret ovat silloin täynnä ilmavia "tupsja". Noin viikon sisällä tähkät sulkeutuvat ja saaat kiinteän muotonsa, josta kasvi permmin tunnetaan. Kukinnan jälkeen korret vähitellen kuivuvat ja pysyvät  pystyasennossa läpi talven jos sää on suotuisa. Ongelma Suomen olosuhteissa on pikemminkin painava lumi tai vaihtoehtoisesti hyvin sateinen syksy/talvi, joka yleensä kaata ainakin osan korsista. Mutta hyvällä onnella kasvista on iloa läpi koko talven. Toki kasvia voi leikata alas jo syksylla, mutta itse leikkaa vastaa keväällä juuri talvikoristeellisuuden takia. Koska kasvi lähtee kasvuun varhain, on syytä hoitaa alasleikku myös ajoissa. Ei niin että siitä mainittavaa haittaa ole vaikka leikkaisikin samalla uutta vihreää kasvua. Leikataanhan nurmikkoakin ja kasvu jatkuu siitä huolimatta.

Kasvupaikka tulee olla aurinkoinen. Varjossa kun on riski että kasvista tulee hontelo. Kasvaahan se jopa 180 cm korkuiseksi ja hontelo hujoppi ei hyvää tiedä. Kasvupaikan suhteen kasvi ei ole kovin vaativa, kunhan ei ole ihan rutikuiva paikka. Peruslannoitus istutuksen yhteydessä, muuten voi olla varovainen lannoituksen kanssa. Korkeintaan vähän kanankakkaa jos maa on hyvin köyhä. Kun kova hellee pinaa kolmatta viikkoa kastelen kyllä, mutta kovinkaan paljon hoitoa kasvi ei muuten tarvitse. Jakaminen ehkä joskus? En tiedä, mutta viisi vuotta on ainakin mennyt hyvin. Sopiva istutusetäisyys taimien välillä on reilu 60 cm. Ja sanoisin että noin kymmenen taimen ryhmä on minimi. Tämä on ehdottomasti massalaji!

Sade kaataa pitkiä korsia helposti, ja ukkoskuuron jälkeen pöheikkö voi olla varsin onnettoman näköinen. Tätä on myös syytä huomioida, esim. jos vieressä kasvaa honteloita, helposti alle jääviä kasveja. Pääsääntöisesti korret nousevat hyvin pystyyn kun aurinko taas paistaa. Toki jos sadekausi jatkuu usempi päivä putkeen voi olla hyvä kevyesti ravistella korsia hieman. Nousevat sitten paremmin pystyyn. Tuholaisia tai tauteja en ole koskaan nähnyt kasvin kimpussa. Ja mitä parasta kasvi ei siemennä tolkuttomasti! Itse asiassa ei laisinkaan koska risteymä on steriili. Lisäys tapahtuu siten kasvullisesti jakaamalla. 

Lajikkeista muutama sana. Nimettyjä lajikkeita on alle kymmenen, joista 'Karl Foerster' on ehdottomasti tunnetuin ja käytetyin. Muita melko tunnettuja ovat matalakasvuisempi (noin 140 cm enimmillään), kirjavalehtinen 'Overdam' (nimetty tunnetun tanskalaisen taimiston mukaan), sekä ehkä Pohjoisamerikassa enemmän käytetty, myös kirjavalehtinen, 'Avalanche'. 'Overdam' on hyvä vaihtoehto yksittäiskasvina, esim. matalampien perennojen kanssa. Valko-vihreä -kirjavt lehdet tuovat kivan sävyn istutukseen, etenkin alkukesästä. 'Avalanche' olen kasvattanut (kiduttanut) pienessä muoviruukussa monta vuotta. Ei näytä sitä pahemmin haittavaan, vaikka se on kesät ja talvet ulkosalla noin litran muoviruukussa. Olisi ehkä aika saada maahan ja katsoa millainen siitä oikein tulee isona!

Toinen suosittu kastikkalaji on timanttikastikka C. brachytricha. Laji pärjää hyvin miellä vaikka onkin hieman etelämpää alkuperää. Ongelma on lähinnnä myöhäinen kukinta. Sulkamaiset töyhtöt avautuvat vasta syyskuussa, kun syksy jo hengittää niskaan. Toisin kuin koristekastikalla kukinnot pysyvät auki. Näiden lisäksi on pari muutakin lajia. Niiden käyttö lienee varsin vähäistä, eivätkä ne vedä vertoja edellä mainittuihin (koristemielessä ainakaan).

Calamagrostis x acutiflora 'Karl Foerster' taustalla näkyvät heinät

Calamagrostis x acutiflora 'Overdam' (keskellä)

Calamagrostis x acutiflora 'Karl Foerster' kukassa

Kurjenpolvet - Geranium (Osa 1)

Maailmalla kasvaa reilu neljäsataa kurjepolvi-lajia. Näistä noin puolet on viljelyssä ympäri Eurooppaa. Osa niistä soveltuvat paremmin keräilijän puutarhaan kun viherrakentamiseen, etenkin yksi- tai kaksivuotiset, pienikukkaiset lajit. Viljeltyjä lajeja on siis parisataa, mutta lajikkeita ja risteyksiä on nimetty varmaan jo yli tuhat tähän mennessä. Suomen puutarhamyymälöistäkin saa nykyään melkoinen määrä erilaisia kurjenpolvia. Euroopassa on taimistoja jotka keskittyvät lähes yksinomaan kurjenpolvien viljelyyn, eikä syystä. Kujenpolvet ovat suosittuja! Parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluu mielestäni suht aikainen kasvuunlähtö keväällä, jolloin monet kurjenpolvilajit muodostavat tiiviin vihreään mättään. Kukinta on useimmilla lajeilla runsas ja näyttävä. Joidenkin lajien kukinta on melko lyhyt, mutta pitkään kukkivia vaihtoehtoja löytyy myös. Aikeisimmat lajit aloittavat kukintansa jo toukokuun lopussa, mutta myöhaiset vasta heinä-elokuun vaihteessa. Sitkeimmät kukkivat aina pakkasiin saakka. Onhan niitä kurjenpolvenkukkia löytnyt puutarhasta vielä marraskuun lopullakin. Kukinnan jälkeen kukkineet varret ränsistyvät, mutta tilalle työntyy nopeasti uusi vihertävä lehtipehko. Istutukseen ei siis jää tyhjä aukko kukinnan jälkeen, mutta pieni trimmaus voi olla paikallaan.

Viljelystä pari sanaa. Kun kyseessä on yli neljänsadan perennalajin ryhmästä, kasvuolosuhdevaatimuksetkin vaihtelevat. Joukosta löytyy kivikkopuutarhalajeja, varjopuutarhalajeja, ja avomaan lajeja. Kasvuolosuhteet tietysti sen mukaan. Moni kurjenpolvilaji on kuitenkin melko vaatimaton maan ja kasvupaikan suhteen. Aurinkoinen kasvupaikka on useimmille hyödyksi. Vaikka moni laji, kuten espanjankurjenpolvi G. endressii, pärjää mainiosti melko varjoisessakin kasvupaikssa, kasvaa se seillä honteloksi ja kaatuilee sateessa ja tuulessa. Talvimärkyys voi olla kohtalokasta herkemmille lajeille ja etenkin kivikkolajeille on syytä varmistaa kasvupaikan läpäisevyys. Aikaisille kukkioille riittävä kosteus kukinnan jälkeen edesauttaa uuden lehtimättään muodostumisessa.

Taudit harvemmin ovat riesana. G. pratense -ryhmän lajit ja risteymät voivat olla herkkiä härmälle, etenkin jos kasvuolosuhteet eivät ole kohdallaan. Suomessa elää yli 20 000 hyönteislajia, ja ajoittain joku löytää itsensä nakertamassa kurjenpolvenlehtiä (joskus kukkiakin), mutta merkittäviin hyönteistuhoihin kurjenpolvilla en ole vielä törmännyt.

Tulen tässä, ajan myötä, esittelemään erilaisia kurjenpolvilajeja tarkemmin.

Geranium Rozanne en masse Tallinnassa

Koristeheinät Osa 1

Preeriaistutusten yksi olennaisimpia elementtejä ovat koristeheinät. Ja itse asiassa tämä ei koske ainoastaan preeriaistutuksia vaan istutuksia ylipäätänsä. Lista syistä miksi koristeheiniä kannattaa käyttää on pitkä. En lähde listaamaan niitä kaikkia, vaan viitaan vaikkapa seuraavaan sivustoon:
http://www.bluestem.ca/ornamental-grass.htm

Perennaistutuksissa koristeheinät tuovat vaihtelua kapeine lehtineen. Koristeheinät luovat tunnelmaa luonnonläheisyydestä, oli sitten kyseessä mummonmökin piha tai kaupunkipuisto. Kaupunkialueilla heinät tuovat kenties mieleen maaseudun viljavat peltomaat ja niityt, maaseudulla koristeheinät muodostavat linkin ympäröivään luontoon. Onhan se kuitenkin niin että jos tarkaselemme ympäröivää kasvillisuutta niin voimme hyvinkin nopeasti todeta että heinät ovat olennainen osaa ruohovartista kasvillisuuttamme.

On myös muita asioita, joihin ei ehkä heti kiinnitä huomiota. Koristeheiniä voidaan myös käyttää tunnelman luojina viheristutuksissa. Piet Oudolf on toistuvasti puhunut äänestä ja liikkeestä. Asia ei ehkä ihan heti avaudu kaikille, eikä sen selittäminenkään ole helppoa. Kun on kyse tunteista ja kokemuksista on helpompi ymmärtää vasta kun sen on itse kokenut tai nähnyt. Mutta, kuvittele vaikkapa kesäistä ruispeltoa (ruis = heinä). Pienikin tuulenpuuska saa pellon aaltoilemaan ja samlla syntyy ääntä tuulen mukana liikkuvien heinäkorsien koskiessaan toisiinsa. Samoja ilmiöitä voi saada aikaan pienessäkin mittakaavassa kotipuutarhassa. Koristeheinät elävöittävät istutukset myös äänellä ja liikkeellä!

Koristeheiniä on käytetty Suomessa varsin vähän ja nekin ilman syvempää ymmärrystä. Suomessa ei ole paljonkaan tietoa, tai esimerkkejä mihin turvautua. Olisi toivottavaa että kaupungit ym. ammattilaiset yhä rohkemmin käyttäisi tätä helppohoitoista kasviryhmää viheristutuksissa. Grow It! Don't Mow It. kuten kannattajilla on tapana sanoa.

Ihanat lemmikit

Nyt en puhu koirista, enkä kissoista, vaan sinisenä (joskus valkoisena) kukkivasta kasvista. Lemmikki (tarkemmin puistolemmikki) on monen puutarhan varma alkavan kesän merkki. Puistolemmikin tarjoama kukkaloisto, kenties yhdistettyna tulppaanien kanssa, on kieltämättä mielyttävä näky. Yksittäinen puistolemmikki-taimi on lyhytikäinen, mutta kasvi selviää runsaan siementuotannon ansiosta hyvin kasvupaikallaan. Ehkä joskus liiankin hyvin. Runsaan leviämisen ansiosta kasvi ei sovi ihan joka paikkaan. Lyhytikäisyys saattaa myös jättää tyhjiä, ei toivottuja laikkuja, istutukseen. Kolmas ongelma on kasvin ränsistyminen kukinnan jälkeen. Härmä on usein kasvin kimpussa. Jos nämä ongelvat koituvat liian suuriksi, löytyy puistolemmikille vaihtoehto: rotkolemmikki! Rotkolemmikki (suku Brunnera) ei kuulu samaan sukuun puistolemmikin (suku Myosotis) kanssa, ja luonnollisesti ne eivät täysin vastaa toisiaan.

Rotkolemmikki (Brunnera macrophylla) on pitkäikäinen ja sitkeä kasvi. Kukinta ei ole ihan yhtä näyttävä kuin puistolemmikillä, mutta muuten kukat muistuttavat toisiaan. Erityisen mielenkiintoinen rotkolemmikki on lehtiensä takia. Perusmuodolla on vihreät, suht isot, sydämmenmuotoiset lehdet. Tämän lisäksi löytyy liuta erilaisia lajikkeita kirjavilla ja hopeanvärisillä lehdillä. Yksi tunnetuimpia lajikkeita on hopealehtinen 'Jack Frost' (kuva alla). Vielä hopealehtisempi lajike on 'Looking Glass'. Muita melko yleisiä lajikkeita ovat esim. 'Angel Wings' jolla on vihreämpiä lehtiä kun 'Jack Frostilla' tai valkokukkainen 'Mr. Morse' (muistuttaa muuten 'Jack Frost'). 'Looking Glass' on aina kukkinut meillä huonosti. En sitten tiedä onko se lajikeominaisuus vai kasvupaikan takia.

Rotkolemmikki on hämyisten ja tuoreiden paikkojen kasvi. Juurtuaan se kuitenkin näyttää kestävän kuivuutta varsin hyvin. Haluaisin suorastaan sanoa erittäin hyvin (mikä ei siis tarkoita että se sopisi pahteiseen kivikkotarhaan). Eikä täysi auringonpaistekaan osa päivästä sitä tapa. Hopealehtiset lajikkeet ovat yleensä herkempiä auringonpaisteelle, aiheuttaen ruskeita lehtiä. Erityisesti 'Looking Glass' on sellainen jolle ei kannata antaa kovin pitkiä jaksoja aurinkoa. Sen sijaan osa 'Jack Frosteistani' saa usempi tunti aurinkoa putkeen joka päivä.

Siementaimia löytyy silloin tällöin, mutta mikään aggressiivinen leviä se ei ole. Ja kyllä, 'Jack Frost' tuottaa 'Jack Frostin' näköisiä siementaimia (ainakin pääasiassa). Yksi syy siementaimien vähäisyyteen voi toki olla myös harrastamani hoitomuoto. Näin toukokuun lopussa rotkolemmikki on työntänyt kukkavartensa (jossa on myös pienempiä lehtiä) maasta ja on täydessä kukassa. Suht lyhyen kukinnan jälkeen (tai kukinnan lähestyessään loppuaan) varsinainen lehtipehko työntyy maasta, muodostaen pyöreän lehtimättään. Silloin leikkaan kukkavarret pois, niin että jäljelle jää vain siisti lehtimätäs. Siitä onkin sitten iloa syksyyn saakka ja kasvi ränsistyy vasta syyshallojen myötä. Lehtipehko saavutta helposti parissa vuodessa noin. 50 cm läpimitan ja peittää alleen maan täydellisesti. Laji on helppo jakaa ja isosta pehkosta saakin runsaasti taimia. Rotkolemmikki kuuluu ehdottomasti joka puutarhaan, jo ihan helppohoitoisuutensa takia!

Rotkolemmikki 'Jack Frost'

Rotkolemmikki 'Jack Frost' lehtipehko elokuussa.

Rotkolemmikki 'Looking Glass'

Kevät saapui

Suomi sai uuden hallituksen, joka sortaa köyhiä ja heikkoja. Onneksiä luontoäiti ei koskaan petä meitä. Ainakaan näin keväisin :) Kevät tuli tänäkin vuonna. Koleahko sää on selvästi hidastanut kasvua ja vielä näin toukokuun lopussa puutarhassa on kuolleen näköisiä laikkuja. Esim. komeaksi, kaksimetriseksi kasvava punalatva (Eupatorium) on hädin tuskin noussut pinnan yläpuolelle. Sen sijaan kurjenpolvet ovat jo aikoja sietten muodostaneet muhkeat, maata peittävät mättäät. Alpeilta kotoisin oleva G. albilflorum on jo täydessä kukassa ja ensimmäiset tummakurjenpolvet (G. phaeum) avaavat nuppujaan. On luonnollista ja hyväksyvttävää että perennaistutus (eli kukkapenkki) näyttää kuolleelta keväällä, kun kasvien maanpäälliset osat eivät ole vielä heränneet talviunestaan. Mutta on se hieman tylsää kun vielä toukokuun lopussakaan ei juuri näy elonmerkkejä. Tämä on selvä haaste preeriapuutarhassa, sillä monet lajit lähtevät kasvuun vasta kun lämpöä on kertynyt riittävästi. Viime vuoden kesäkuun kolea sää aiheutti esim. sen että moni elefanttiheinämätäs oli vielä Juhannuksen tienoilla melko onnettoman näköinen. Onneksi kärsimys palkitaan aina loppukesästä. Kuten totesin, luontoäiti ei koskaan petä!

Miksi sitten kärsiä alkukesästä, jos kerran puutarhaan löytyy kasveja jotka riemusta kiljuen nousevat maasta oli sää sitten lämmin tai kolea? Yritin. Enimmillään puutarhassa kasvoi n. 250 erilaista kurjenpolvilajia tai -lajiketta. Kasvitieteellisessä mielessä sellainen voi olla mielenkiintoinen, mutta estettisyys kärsii. Siitä tulee helposti liian yksipuolinen. Nyrkkisääntönä voi myös pitää sen, että aikaisin kukkivat ränsistyvät aikaisin. Ja kukkapenkki täynnä ränsistyneitä kukkia ei ole kaunis näky. Tästä muodostuu helposti ongelma jos huomion keskipiste on ainoastaan itse kukka, kuten valitettavan usein suomalisissa puutarhoissa tuntuu olevan. Onhan esim. valtava istutusala liljoja upea näky, sen lyhyen kukinnan aikana. Muina aikoina se lilja ei paljon lohtua anna. Istutusta suunnitellessa onkin syytä huomioida kasveja kokonaisvaltaisesti. Kasvi on enemmän kuin kukka. Miltä vihreät osat näyttävät ja miten niitä voi hyödyntää istutuksessa? Entäs miltä kasvi näyttä eri aikoina keväästä syksyyn?

Pari kurjenpolvimätästä. Ylempi on pien Uusi-Seelantilainen G. sessiliflorum, alempi mm. isokasvuinen Turkinkurjenpolvi G. ibericum (lajike 'Vital').